perjantai 11. joulukuuta 2015

Suburritos - alisuorittaja ylitti: ****

Joskus - kun on hyvä päivä - työt vievät mukanaan ja lounas jää vain kotona olevan Serranon kinkun hipsujen vuolemiseksi. Silloin päivän päätteeksi lounasnälkä voi olla ISO!

Siispä päätin kävellä - ei, juosta - korttelia ympäri kunnes sopivan kutsuva ravintola sattuisi kohdalle.

Tällä kertaa päädyin Suburritos-ravintolaan, joka sijaitsee Forumin Kukontorilla. Olen syönyt siellä aiemmin viime kesänä. Tilasin silloin kana-quesadillan ja se oli selvä pettymys. Kana oli huonolaatuista, juusto ei ollut sulanut kunnolla maissilettujen väliin ja mausteet eivät olleet lainkaan sitä miltä hyvässä quesadillassa kuuluisi olla.

Naapurissa oleva O'Leary's, kansainvälisen sporttibaariketjun franchising-ravintola, tarjoaa paljon parempia quesadilloja. Kokeiltu on.

Pidän quesadillan suhteen itseäni asiantuntijana, sillä Amerikan vuosinani söin sitä usein hyvissä street kitcheneissä, food truckeissa ja ravintoloissa. IMHO, avain on riittävän hyvät mausteet, reilu annos korianteria ja hyvin grillatut kananpalat.
Huonosta aiemmasta kokemuksesta huolimatta päätin antaa ravintolalle toisen mahdollisuuden - kukapa meistä ei sitä ansaitsisi. Semminkin kun ensimmäinen visiittini oli pian ravintolan avaamisen jälkeen.

Molemmilla visiiteillä tarjoilu oli moitteetonta: minut huomioitiin heti ja tilaukset tulivat nopeasti ja homma toimi hyvällä asenteella: tarjoilija hymähteli kohteliaasti (minun mielestäni hyville) lohkaisuille (jotka hän on kuitenkin kuullut kaikki jo moneen kertaan). Respekt!

Tilasin siis kana-quesadillan. Vaihtoehtoina oli neljä eri maustekastiketta, yhdellä pippurilla merkitystä miedosta neljän habaneron vaihtoehtoon. Valitsin tämän jälkimmäisen.


Väkevyyden säätö tapahtui siis pelkästään kastikkeella ja tästä habanero-salsasta täytyy antaa pisteet. Se oli oikein hyvä, kohtuullisen väkevää ja se vauhditti quesadillaa sopivasti. Ongelma on tietenkin se, että oikeasti väkevyyden tulisi tulla tuoreista pippurisiivuista maissilettujen välistä. Ei siis ihan aito.

Kana oli merkittävästi parempaa kuin edellisellä kerralla. Ei siinä ollut sitä avogrillin tai parilan karstaa jota kaipasin, mutta kana oli muutoin laadukasta ja paistettu sopivan kypsäksi.

Kuten kuvasta näkyy, pinnalle oli ripoteltu tuoretta korianteria, oikein hyvä. Itse olisin kaivannut sitä enemmän, mutta maku on suomalaiseen palateen hieman vieras ja tässä täytyy ymmärtää ravintolan kumartamista asiakaskunnalla. Vinkki: pyydä lisää korianteria tilatessa.

Palvelu oli tosi nopeaa. Oikeastaan niin nopeaa, että silloin vasta tajusin, että tämä pikaruokaravintola. Sen toki paljasti myös tuo "maustaminen kastikkeilla".

Olen käynyt Suburritosissa myös lounaalla siinä paikka on parhaimmillaan. Buffet-pöytä on edullinen (9,70 €) ja tarjolla on suuri määrä aineksia, joista voi tehdä itselleen sopivan tacon tai burriton. Noihin aiempiin quesadilla-kokemuksiin verrattuna (muutama kuukausi aiemmin) myös lihan laatu on parantunut: grillattu kana on erinomaista ja jauhelihatäyte samoin. Myös palvelu on aivan erinomaisen hyvää: asiakas huomioidaan ja jutustelu on mukavaa, Tämän takia olen upgradeannut paikan arviota ja pisteitä silmissäni - ja täällä. 



Yhteenvetona: 
Tämä on siis oikeastaan pimped up -pikaruokaravintola. Sellaisena aika hyvä ja suositeltava. Lounaspaikkana puolestaan Stadin huippua.

Groove: Sisustus on tyylin mukainen, tämä ei näytä pikaravintolalta, vaan meksikolaiselta kahvilalta. Pisteet siitä!
SaaS (Service as a Service): tästä ei voi moitteen sanaa antaa
Value Proposition: hinta-laatusuhde on OK, kyllä yhdeksällä eurolla saa kohtuullisen hyvä vastikkeen rahalleen 
Ruoka: Pikaruoka-annokseksi hyvä, muttei mitään gourmet-ruokaa - ja sitähän tässä ollaan hakemassa

Pisteet: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti